Loppukesä on Suomessa yleensä tavallisten lastentautien osalta hyvin rauhallista aikaa. Korona-aika on kuitenkin yllätyksiä täynnä. Loppukesästä lähtien lastenlääkäreiden vastaanotoilla on ollut hyvin vilkasta.
Korona-pandemian aikaiset eristystoimenpiteet, maskien käyttö ja käsien pesu aiheuttivat tavallisten lastentautien dramaattisen vähentymisen, Influenssa, RSV ja Enterovirukset, kuten myös tavalliset nuhakuumeet katosivat kuin tuhka tuuleen yli vuodeksi.
Loppukesästä 2021 vastaanotot täyttyivät ääriään myöten pienistä nuhanenistä, kuumeilijoista, ja infektiokierteisistä pikkupotilaista. Sama ilmiö on näkynyt myös maailmalla, ja immunologit ovatkin alkaneet puhua Korona-pandemian aiheuttamasta immunologisesta velasta lapsipotilaille (R.Cohen et a.l Infectious Diseases Now 51 (2021, 418-423).
Kevään 2020 jälkeen meillä on 1-3 vuotiaita, jotka eivät ole sairastaneet yhtään virusinfektiota koko elämänsä aikana. Tämän takia heillä ei myöskään ole hankittua immuniteettia mitään virustauteja vastaan. Tämä selittääkin syksyn 2021 virusruuhkan.
Vaikka monet vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä että lapsi on ollut terveenä ”koko elämänsä”, on virustautien poteminen luonnollinen osa pienen lapsen elämää. Ensimmäisiä nuhaflunssia voi siis juhlistaa vaikka pullakahveilla! Immuniteettijärjestelmä siinä opettelee tunnistamaan viruksia!
Lastentohtorin syksy on myös käynnistynyt vauhdikkaasti. Olemme ottaneet käyttöön puhelinajanvarauksen. Puhelinajanvaraus on avoinna arkisin 8-18 ja sen kautta voi varata ajan sekä Etävastaanotolle, että Kotikäynnille. www.lastentohtori.fi sivujen kautta voi edelleen varata myös suoraan ajan Etävastaanotolle.