Korona-epidemia on mullistanut ihmisten elämää monin tavoin. Matkustamista ja kokoontumisia vältetään ja etäisyyksiä pidetään. Maskejakin on alkuhankaluuksien jälkeen opittu käyttämään. Vanhemmat arkailevat tuoda lapsiaan lääkäriasemille tartuntojen pelossa. Moni vaiva on yritetty hoitaa kotikonstein. Epidemian pitkittyessä on kuitenkin selvää, että lapset tarvitsevat lääkäriä infektioissaan ihan samalla tavalla kuin ennen koronaa. Moni vaiva on jäänyt diagnosoimatta, kun potilaat on ohjattu vaivassa kuin vaivassa pelkästään Covid-19 koronatestiin.
Covid-19:n oireet: kuume, yskä, kurkkukipua ja ripuli eivät mitenkään eroa muista erilaisten virusten aiheuttamista tavallisemmista taudeista. On siis mahdollista, että näillä oireilla voi olla Covid-19, mutta on hyvin mahdollista, että taustalla on jokin muu taudinaiheuttaja.
Covid-19:ään ei ole spesifiä hoitoa, vaan kuten aina virustaudeissa, hoito on oireenmukaista. Näin ollen, jos lapsen yleisvointi on hyvä ei ole niinkään lapsen kannalta oleellista onko oireiden taustalla COVID-19 vai muu virusinfektio. Kuten kaikissa taudeissa, lasta on syytä pitää kotona, kunnes oireet väistyvät. Näin estetään myös mahdollinen COVID-19 infektion leviäminen.
Lastentohtori ottaa Covid-19 epidemian huomioon kaikilla kotikäynneillään. Lastentohtori tulee kotikäynnille, mikäli pikku potilaan tila sitä edellyttää eikä vaivaa voi hoitaa etävastaanotolla. Tällöin sairaan lapsen kanssa ei tarvitse lähteä liikkeelle, vaan lääkäri tulee kotiin ja tarvittaessa myös tärkeimmät akuutit laboratoriopalvelut onnistuvat kodin turvallisessa ympäristössä. Covid-19 näytteitä ei Lastentohtorin kotikäynneillä kuitenkaan oteta.
Lastentohtori ei verhoudu avaruuskaapuihin. Jokaisen pikkupotilaan iloksi Lastentohtorilla on iloisen värinen puhdas puuvillainen suojatakki sekä kirurginen suunenäsuojus. Infektiopotilaiden kanssa työskennellessä käytetään myös kertakäyttöhansikkaita.
Vaikka koronaepidemia saadaan varmasti rokotuksilla jossain vaiheessa sammutettua, Lastentohtorin kotikäynnit helpottavat jatkossakin perheiden elämää perheen pienten sairastellessa.
Katso ajankohtaista lisätietoa koronasta THL:n sivuilta.